torstai 10. lokakuuta 2013
Onpas nyt tuulista... ;)
Eilinen työpäivä oli kerrassaan huippu. Tutustuin valoterapiaan ja kyllä on mielenkiintoista, nähtävästi se on myös minun tuleva koulutuksen kohde nykyisessä työpaikassani ja pääsen vähään väliä kurssin aikana istumaan valoterapiasessioissa, jotta pääsen kiinni myös käytännönjuttuihin töissä.
Myös eräs erikoislääkäri ehdotti minulle perhesuunnittelukurssia, johon hän voisi minut hommata, joten pääsisin tekemään muutamia lisätyötunteja toisessa lähisairaalassa. Toinen erikoislääkäri (sama erikoisala kylläkin ;)) kehoitti, että jos olisin kiinnostunut saamaan todistuksen papanäytteenotoista täällä, kun kerran kokemusta siitä on Suomessa ja olin hyvin kiinnostunut, elikkä lupaavalta nuo muutamat jutut näyttää.
Myös pomo haluaisi kouluttaa minut riskien arviointiin ja vahinkoraporttien tekemiseen meidän osaston/polin sisällä. Sitten on myös muutamia tapaamisia tulossa liittyen terveystarkastusten tekemiseen. Kaiken tämän lisäksi luvassa on myös verinäytteenottoon liittyvä kurssi, josta saan myös todistuksen, mitä täällä Englannissa näyttää tarvitsevan joka asiaan!
Nyt pitäisi myös saada itseään niskasta kiinni ja käydä useammin salilla, kun kerran täällä on se jäsenyys jo hommattuna!!! Olisi ihana päästä eroon näistä ylimääräisistä kiloista, mutta tuntuu, että se on aikast ikuisuusprojekti tällä hetkellä.
Tänään vapaapäivä ja huomenna töihin pitkään vuoroon taas. Tuntuu, että hankalimmatkin erikoislääkärit on nyt paremmalla tuulella. Lauantaina suunnataan iki-ihanaan Bromleyhin tapaamaan D:n äitiä aamupalalle/brunssille. Sen jälkeen voisi jotain kivaa tehdä Lontoossa, kivaa ja halpaa!
D:n synttärit tulossa yli viikon päästä, täytyy jotain kivaa saada suunniteltua siihen mennessä. Ehkä teen ihania pullia ja muuta söpöä ja syksyistä, ehkä jonkun kivan viinipullon voisi kanssa mukaan ottaa, ja vien herran Lontooseen turistikierrokselle, koska hän ei ole koskaan kiertänyt Lontoota noissa turistibusseissa (en ole kyllä minäkään) ja hän on useasti halunut mennä.
Pieni tovi vielä voisi levätä ja hakea netistä kaikenmoisia kursseja ja lukemista ja tekemistä, ja sitten siivota täällä kunnolla ja tehdä pullataikina, perhaps? ;) Ja mennä D:tä vastaan tubeasemalle pullien kera, tänään tai joku muu päivä! <3
Oi, syksy!!!
Kämppä on nyt virallisesti meidän ja annettu irtisanomisilmoitus nykyiselle vuokranantajalle. Me ollaan molemmat hirmuinnostuneita uudesta ihanasta kämpästä!! Ei malttais millään odottaa joulukuuhun!!! Toivottavasti tänä talvena on LUNTA! <3
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti