tiistai 12. marraskuuta 2013
keskiviikko 23. lokakuuta 2013
Miksei uni tuu?
En olisi ihan heti uskonut, etta Apulanta alkaisi soimaan paassa keskella yota.
Joulujutut kaupoissa. Laheiseen ostoskeskukseen on jo ripustettu jouluvaloja ja -koristeita. Voi etta kun hymyilytti asia maanantaina, kun koristeet huomasin. Nopeasti tama vuosi on jo mennyt. :)
Cornish pasty, Bromley & Watford!
Olen pahasti hurahtanut Cornish pastyihin. Ne on vaan kerrassaan niin makoisia ja tayttavia. Vahan tulee mieleen Gregg's! Voisiko mitaan englantilaisempaa olla?
Viikot ovat kuluneet nopsaa, ja toita on riittanyt ja ylitoitakin kanssa.
Sairaanhoitajan toista:
Sairaanhoitajan tyot on taalla valilla niin erilaista puuhaa mita Suomessa, missa esim. tietyt asiat hoitaa toimintaterapeutti, fysioterapeutti tai haavanhoitaja. Mutta toisaalta taalla taas sairaanhoitaja tekee paljon vahemman valilla, etenkin jos ei ole kaikkea tarvittavia pienia lisakoulutuksia tehty. Toisaalta taalla on se hyva puoli, etta vuosittain huolehditaan koulutuksista hyvin ja halutaan yllapitaa tyontekijoiden taitoja. Valilla tuntuu taas, etta taalla menee nuo terveydenhoitajan taidot hukkaan. Pieni palkannousu tiedossa nyt tassa kuussa ja nyt on Englannissa tullut laki/saados, etta jokaisen tyonantajan kuuluu tarjota tyontekijoilleen tyoelakemahdollisuus, mika on tietty hyva asia, ettei tarvitse mitaan yksityiselaketta lahtea heti hankkimaan.
Kohta parisen viikkoa sitten kavimme Bromleyssa, mika on etela-Lontooseen pain ja hieman viela alemmas.
Alue on kerrassaan ihastuttavaa kauttaaltaan, ja jos viela sinne on ikavakin. Tapasimme D:n aidin kanssa ja kavimme pubissa syomassa kunnon aamiaista ja kiertelimme kauppoja. Oli outoa huomata, kuinka moni asia oli jo muuttunut tana aikana Bromleyssa, koko ostoskeskus oli paivitetty ja nykyaan tunnetaan 'Intu Bromley'. Samana viikonloppuna kavimme myos Watfordissa, mika on taas pohjois-Lontoossa. Siella oli ihastuttavia sisustuskauppoja, joissa oli ihana kierrella kuten John Lewis ja Lakeland. Vaikkakin hintataso on suhteellisen korkealla, voi sielta hyvin tehda kivoja loytoja. Ja sinne todellakin taytyy suunnata, kun ollaan uuden kampan avaimet saatu. Watfordin ostoskeskusta oli myos uudistettu ja nyt oli nimetty 'intu watford'. Hassua. Oli kerrankin ihana muuten menna kunnon Yours-kauppaan, kun ennen on tullut vain netista katsottua ja sielta loytyi tosi kivoja alusvaatteita.
Dorothy Perkins, Monsoon, NewLook etc here I come!!! :D
Shoppailusta puheenollen, Sisko on tulossa kaymaan taalla ensi viikolla, joten sita innolla odotellen! White Cityn Westfieldiin tie varmasti vie ja tietty
Camdeniin ja ehka Sohoon syomaan jonnekin ihanaan paikkaan. Olisi ollut kiva jonnekin komediakeikalle myos menna, mutta saa nahda. Joskus tekis mieli menna kunnolla ulos taalla.
Toissa on ollut aivan liian hauskaa lahipaivina ja tuntuu, etta aina kun ma olen vastuussa joko on helvetinmoinen kiirus joka paikkaan tai suurin osa melkein k*see housuun, kun on niin hauskaa. Ihania tyovuoroja takana ja kiva vapaapaiva nyt myos, lyhyesti hengaillen kaverin kanssa starbucksissa.
Tallaista talla kertaa.
Syksy kotikadulla
torstai 10. lokakuuta 2013
Onpas nyt tuulista... ;)
Eilinen työpäivä oli kerrassaan huippu. Tutustuin valoterapiaan ja kyllä on mielenkiintoista, nähtävästi se on myös minun tuleva koulutuksen kohde nykyisessä työpaikassani ja pääsen vähään väliä kurssin aikana istumaan valoterapiasessioissa, jotta pääsen kiinni myös käytännönjuttuihin töissä.
Myös eräs erikoislääkäri ehdotti minulle perhesuunnittelukurssia, johon hän voisi minut hommata, joten pääsisin tekemään muutamia lisätyötunteja toisessa lähisairaalassa. Toinen erikoislääkäri (sama erikoisala kylläkin ;)) kehoitti, että jos olisin kiinnostunut saamaan todistuksen papanäytteenotoista täällä, kun kerran kokemusta siitä on Suomessa ja olin hyvin kiinnostunut, elikkä lupaavalta nuo muutamat jutut näyttää.
Myös pomo haluaisi kouluttaa minut riskien arviointiin ja vahinkoraporttien tekemiseen meidän osaston/polin sisällä. Sitten on myös muutamia tapaamisia tulossa liittyen terveystarkastusten tekemiseen. Kaiken tämän lisäksi luvassa on myös verinäytteenottoon liittyvä kurssi, josta saan myös todistuksen, mitä täällä Englannissa näyttää tarvitsevan joka asiaan!
Nyt pitäisi myös saada itseään niskasta kiinni ja käydä useammin salilla, kun kerran täällä on se jäsenyys jo hommattuna!!! Olisi ihana päästä eroon näistä ylimääräisistä kiloista, mutta tuntuu, että se on aikast ikuisuusprojekti tällä hetkellä.
Tänään vapaapäivä ja huomenna töihin pitkään vuoroon taas. Tuntuu, että hankalimmatkin erikoislääkärit on nyt paremmalla tuulella. Lauantaina suunnataan iki-ihanaan Bromleyhin tapaamaan D:n äitiä aamupalalle/brunssille. Sen jälkeen voisi jotain kivaa tehdä Lontoossa, kivaa ja halpaa!
D:n synttärit tulossa yli viikon päästä, täytyy jotain kivaa saada suunniteltua siihen mennessä. Ehkä teen ihania pullia ja muuta söpöä ja syksyistä, ehkä jonkun kivan viinipullon voisi kanssa mukaan ottaa, ja vien herran Lontooseen turistikierrokselle, koska hän ei ole koskaan kiertänyt Lontoota noissa turistibusseissa (en ole kyllä minäkään) ja hän on useasti halunut mennä.
Pieni tovi vielä voisi levätä ja hakea netistä kaikenmoisia kursseja ja lukemista ja tekemistä, ja sitten siivota täällä kunnolla ja tehdä pullataikina, perhaps? ;) Ja mennä D:tä vastaan tubeasemalle pullien kera, tänään tai joku muu päivä! <3
Oi, syksy!!!
Kämppä on nyt virallisesti meidän ja annettu irtisanomisilmoitus nykyiselle vuokranantajalle. Me ollaan molemmat hirmuinnostuneita uudesta ihanasta kämpästä!! Ei malttais millään odottaa joulukuuhun!!! Toivottavasti tänä talvena on LUNTA! <3
tiistai 8. lokakuuta 2013
Syksyn uusia tuulia
Potters Barsissa istun ja on kylla tuulista. Tanaan tuli kaytya NHS Imperial Trustissa tutustumassa ja lupaavalta nayttaa nuo bank hommat siella. Ihanan onnistunut haastattelu takana, kyl nyt hymyilyttaa. Sairaala ja kampusalue oli kerrassaan ihastuttava ja mika kivointa, etta ihmiset hurjan mukavia.
Joulukuussa on myos luvassa muutto uuteen kamppaan, jonne saisi ottaa oman karvaturrin myos. VOi, kun onkin iloinen olo tanaan.
Vakituisen tyon kanssa myos menee tosi kivasti. Uusia koulutuksia edessa, enemman vastuuta. Ihana paatos oli tanne muuttaa. Ja oikea.
Viela puolisen tuntia olisi tarkoitus odottaa...
torstai 3. lokakuuta 2013
Uusi asunto...
Eastcote naapurustosta. Ihanaa ja suhteellisen rauhallista aluetta, missa ihmiset nayttavat lenkittavan koiriaan ilman hihnaa ja nauttivan juoksulenkeista ja perhe-elamasta.
Eli tanaan kaytiin katsomassa 1 bed flat/maisonettea Eastcotessa, jonne paasee Piccadilly ja Metropolitan linjalla. Etuovi ei nayttanyt kovinkaan hienolta, mutta kivaa aluetta ja mahdollisuus koiralle. Itse kamppa on hyvassa kunnossa ja tosi siisti, yhteinen jattimainen puutarha takana, jonka kunta(council) hoitaa. Kampassa on myos koko lattia-alan kokoinen loft, joten sailytykselle tosi kateva. Paljon kaappitilaa makuuhuoneessa, hienot keittiovehkeet ja kunnon pakastin.
Tuntuu lupaavalta.
sunnuntai 29. syyskuuta 2013
Primrose Hill
Primrose Hillista nautittu nyt kunnolla. Ihanan pakatun voileivan kera, naposteltavana oli salted nuts and carrots!
Ihaninta tuolla oli kaikki vapaana juoksevat hassut koirat ja ihanan rento fiilis.
Wikipediasta:
Primrose Hill is a hill of 256 feet (78 m)[1]located on the northern side of Regent's Parkin London, and also the name given to the surrounding district. The hill has a clear view of central London to the south-east, as well as Belsize Park and Hampstead to the north. It is one of the most exclusive and expensive residential areas in London and is home to many notable residents.
Alue on aivan ihanaa. Kun suuntaat kukkulalta kohti Chalk Farm asemaa, huomaat kaikki ihanat Primrose Hill kahvilat, ravintolat ja pienet putiikit. Tuolla kyll' niin kelpaisi asustaa.
Tunnisteet:
DnM,
lontoo,
Primrose hill
Sijainti:
London London
Life life life
Nyt ollaan Metropolitan linjan tuubissa ja suunnataan Primrose Hillille. Toivotaan, et olisi suhteellisen aunrinkoista edes. Ja tietty pient purtavaa kans tehty.
Uutta kotia on katsottu The Inbetweeners -sarjan kuvauspaikalta.
Olisi ens torstai-illaksi ilmaisliput katsomaan 8 out of 10 catsia eli komediaohjelman nauhoitusta, mutta paikkana on Teddington, joten voi olla ettei sinne kerkee. Haastattelu Imperial Trust bank hoitajaksi sillo iltapaivalla.
Syksy, syksy. Nopeasti aika menee.
tiistai 10. syyskuuta 2013
Job and Flat Hunting... and NHS Dental care!!
Voisiko sitä viikko mennä yhtään hitaammin? Viikonlopun vietin kotona, kävin ostamassa muutamia pieniä juttuja tänne kämppään, jotta näyttäisi tämä pieni koppero hieman enemmän kodilta. Ollaan nyt Davidin kanssa katsottu uusia kämppiä NW Lontoosta. Chorleywood on niin ihanan kylämäinen alue, että sydän sulaa, kun niitä kämppiä katsoo ja lukee alueesta nätistä. Northwood ja Ruislip ovat myös molemmat hyvin ihania alueita, jonne voisi muuttaa tässä syksyllä joskus. 1-2 bed flat olisi hakusessa ja mielellään omalla pienellä takapihalla eli ground floor flat tai maisonette hakusessa. Bushey ja osa Oxheyta näyttää myös ihanalta. Tuossa on nyt rajattu alue, mistä yritetään etsiä kämppiä.
Haaveena olisi saada maisonette omalla pihalla.
Ehkei mitään noin harmaannäköistä, mutta koon puolesta aika sopiva tai minimi, jonne Tessa pääsisi välillä telmimään ja leikkimään vapaana ja voisi pienesti grillailla ja puuhailla sen sellaista ulkona ja nauttia vapaapäiviä ulkona omalla pihalla omien istutusten kanssa! Toisaalta en tiedä kuinka paljon sitä jaksaisi touhua puutarhan parissa, mutta noh idea tuokin. Ehkei heti siitä tulisi mitään englantilaista puutarhaa. ;)
Tällainen tunnelma olohuoneessa olisi aika ihana...
Etenkin esim. olohuoneessa tuo puukehikko katossa olisi aivan ihana, sekä makuuhuoneessa myös. Keittiö olisi aivan ihana, jos sinne mahtuisi pieni pöytä edes, ja olisi pöytä tilaa tehdä ruokia kunnolla ja olisi hyvin kaappeja! Sekä iso jääkaappi ja pakastin!!
Mutta pääideana olisi kuitenkin, että olisi lemmikkiystävällinen vuokranantaja, joka sallisi Tessankin asuvan siellä meidän kanssa.
Töitä, töitä ja töitä. Huomasin, että taas on kouluhoitsutyö/opiskeluohjelma lähdössä käyntiin, jotenka haen siihen nyt, josko nyt kunnolla tärppäisi ja pääsisin kouluttamaan itseni ylempään palkkalaatikkoon. Ja muutenkin olen nyt hakenut ehkä enemmän oman alan töitä; eli terveydenhoitajan töitä, jotta olisi säännölliset työajat ja kivempi palkka. Ja muutenkin olen hakenut nyt keikkatöitä, josko sieltä kanssa jotain irtoaisi, että saisi enempi rahaa kasaan nopeasti kämppää varten.
Tänään piti soittaa hammaslääkärille, mutta näiden systeemi on niin härö, että periaatteessa kaikki on privaattipuolen hampulääkäreitä, mutta osa voi hoitaa NHS potilaita myös, jos haluaa ja kaiketi ne siitä jotain rahaa siis myös saa kunnalta, en oikein tiedä. Mutta noh, eka kerta täällä hammaslääkärissä oli kesäkuussa ja nyt piti uutta aikaa varata ja tämä klinikka ilmoitti minulle, että vaikka HE laativat minulle hoitosuunnitelman kesäkuussa, he eivät enää hoida minua, sillä he eivät enää ota vastaan NHS potilaita. Yksityispotilaaksi heille voisin tulla, mutta myös niiden hinnoin. Tuntuu pieneltä kusetukselta, mutta yritän nyt huomenna selvittää mitä pitäisi tehdä. Tämä todellakin on huonohampaisten luvattu maa eikä mikään ihme miksi! Ei tunnu nyt oikein tämän klinikan kanssa systeemit pelaavan, täytyy katsella muualta, otin yhteyttä myös NHS England -tyyppeihin, koska he voivat antaa minulle infoa mitä nyt tehdä, voinko esim. mennä tämän hoitosuunnitelman kanssa muualla, vai täytyykö koko homma aloitaa alusta alkaen taas... [/end of vent] Noh näkee mitä sen suhteen tapahtuu sitten!
Niin, että tällaista tällä kertaa. Tänään oli vapaapäivä, mikä tuntuu kestäneen ikuisuuden jo!!! Onneksi huomenna ja loppuviikoksi töihin, vaikka onkin pitkiä vuoroja luvassa! :) Perjantaina taas oman halituksen tänne, eikä tarvitse halia tätä halityynyä enää... tai no taas maanantaista eteenpäin koko viikon. Voi höhlä!

Mun halityyny!!
ÖItä! <3
lauantai 7. syyskuuta 2013
Lontoota.
Haluan lisää nauttia Lontoosta, käydä kaikissa ihanissa paikoissa, mitä tämä ihana kaupunki osaa parhaimmillaan tarjota. Löysin äsken netistä yhden ihanan tapahtuman... liittyen Suomeen. Todellakin täytyy mennä, kun kaikkea ihanaa ja hienoa ilmaiseksi tarjotaan ja on saatavilla. Pitää ostaa hieno kamera ja mennä nappailemaan kuvia ympäri Lontoota ja nauttimaan kaikista ihanuuksista mitä täällä on tarjolla.
http://www.onlyinlapland.com/onwheels
The Northern Lights bus circles the streets of central London, Birmingham and Manchester in September 2013. The bus stops in 1-2 sites per day and you will have an exquisite opportunity to experience the Northern Lights on wheels. And in all of its awesomeness, it’s totally free!
Check out the route & timetable and get ready for No ordinary Experience.
Check in and win a trip to Lapland –The North of Finland
Täytyy käydä Holland Parkissa, Primrose Hillillä, Camdenissakaan ei ole tultu paljoa käytyä, löytää söpöjä paikkoja Sohosta, hommata vihdoinkin se pyörä tai vuokrata Boris bike yhdeksi päiväksi joskus!
Ihana tunne, kun alkaa löytää täältä hyviäkin kavereita, joiden kanssa voi jutella ja hengailla. :) <3
Koti!
Vielä kun sen Tessan tänne saisi kainalooni ja lenkkiseuraksi!

tiistai 27. elokuuta 2013
My life in London so far... in pictures!
First morning in London 10/12/13 6.30 AM
Ensimmäinen aamu Lontoossa 10.12.13 klo 6.30

Small breakfast in Starbucks
Mini aamiainen seitsemältä Starbucksissa
All-day breakfast in Garfunkel's - oh yum!!
'kokopäivä'- aamiainen Garfunkel'sissa, namia!
View from our flat in Beckenham
Maisema Beckenham-kämpästä
Morning in London = The best
Aamuinen Lontoo on niin parasta!
Kaunista/Beautiful
Talvea Lontoossa
Winter in London
more pics later...
maanantai 26. elokuuta 2013
Mitäs nyt...
On jo vierähtänyt tovi, kun olemme asunneet täällä Harrow'ssa ja muutimme pois Beckenhamista. Hieman ikävä välillä sitä ihanaa asuinaluetta ja rauhallista sekä kaunista vihreätä maisemaa. Täällä tuntuu maisemat olevan enemmän taloa toisen talon perään, eikä asuinalue ehkä kuitenkaan kaikkein parhaimmasta päästä, toisaalta äärimmäisen halvassa kämpässä nyt asutaan. Kämppä on sisältään siisti ja kaikki toimii ihan ok, mutta alue on välillä hieman levotonta ja kyllä sitä kaipaa omaa koiraakin sen verran, että on kyllä tarve löytää kunnon kämppä jostain Suur-Lontoon alueelta kylläkin. Muutamana viikonloppuna olemme ajelleet autolla ympäriinsä katsomassa paikkoja, sekä myös menneet Metropolitan linjalla ympäriinsä. Aina tietysti kiehtoo myös tuo Finchley/Barnet alue, mutta voi olla, että työmatkat venyisi tällä hetkellä hyvinkin pitkäksi. Toisaalta, olen kyllä myös etsinyt enemmän minulle tarkoitettua työpaikkaa, kun tuo tänhetkinen työ ei aivan ehkä kuitenkaan istu mulle, vaikka onkin hyvin lähellä kotia ja työkaverit on huippuja ja palkkakin kohtuullinen.
Lähinnä olemme katselleet kämppiä mm. Northwood, Pinner, Rickmansworth, Chorleywood, Ruislip ja Eastcote -alueilta ja mahdollisesti myös varmaan Ealingista jossain vaiheessa, olisi kiva, jos pääsisimme asumaan vielä maanalaisaseman läheisyydessä, kun kerran on tuo Oyster-kortti ilmainen, millä pääsee matkustaa niin paljon kuin haluaa.Nuo alueet on suhteellisen kalliita alueita, mutta tarkoituksena siis olisi löytää ainakin 1 bed ground floor flat/maisonette, jonne saisin ottaa koiran sellaiselta alueelta, missä olisi kivat kävelyreitit myös. Mutta täytyy nyt katsoa mitä mistä ja milloin sitä uutta kämppää jostain saisi.
Aloitin käymään täällä kuntosalilla, nimeltään The Gym, tilat on äärimmäisen siistit ja siellä saa treenata ilman mitään extra häslinkiä keneltäkään ja paljon on erilaisia laitteita millä pääsee nostattaa sykettä ja tekemään myös kunnon lihastreenin. Tänään oli Bank Holiday ja mulla on vielä huominenkin vapaata ja sitten onkin viiden päivän putki ja sit yksi vapaa ja sit taas töihin, mutta alan nyt tekemään tuolla töissä pitkiä vuoroja ainoastaan, etenkin kiva kun nyt on tuolla täysvakivirka, niin kelpaa katsella turvallisin mielin muualta töitä kanssa, jos jotain kivempaa löytyisi. Ainakin sen voin sanoa, että englannin kieltä tuolla on tullut hirmuisesti harjoiteltua, mikä on hyvä, kun vähän välillä aristaa tai ainakin aristi sairaalatermit ja kieli.
Viime perjantaina kävimme poikaystäväni kaverin kihjalaisjuhlissa Southend-On-Sea, Essexissä. Paikka oli aika ihana ja rauhallinen. Ja juhlat oli myös hyvät ja oli paljon vieraita. Aamulla vielä ajeltiin Leigh-On-Sea rannalla ja nähtiin kuinka monet kymmenet paatit olivat kuivalla maalla, kun vesiraja oli hyvin alhaalla. Harmi, ettei ollut kameraa mukana, koska näky oli aikamoinen, etenkin kun oli kostea ja sumuinen aamu. Sinne varmaan palataan sitten toukokuussa 2015, milloin kuulemma häiden pitäisi olla. Yö vietettiin hotellissa, missä oli maailman kamalin patja, mutta suihkugeeli, joka tuoksui aivan ihanalta. Sitten suunnattiin kotiin ja käytiin kääntymässä Uxbridgen Dogs Trustissa, mikä oli aika ihana paikka ja varmaan alan mennä sinne kävelyttämään muutamia koiria, etenkin ennenkuin saan oman mussukani tänne. Ilta meni harjoitellessa auton ajamista täällä, mikä oli semisti hieman pelottavaa, vaikka tiet olikin suhteellisen rauhallisia. Muutoin Bank holiday vkl on mennyt kotosalla oikeastaan. Btw, söin muuten mitä ihanimman goats cheese & puy lentil salaatin Prezzossa, se oli vaan niin täydellistä.
Syyskuun horoskoopit luettu ja tiskit tiskattu ja pyykkiä pesty. Nopeasti se kesä menikin... <3

sunnuntai 18. elokuuta 2013
Uusi viikko alkaa taas kohta....
Ajattelin ekaksi kirjoittaa mitä kaikkea tähän yhdeksään kuukauteen on kuulunut, mutta ehkä laitankin tähän astisen tarinan tänne kuvina! Tänä aikana muutettu kerran etelästä pohjoiseen, saatu uusi työpaikka hyvin alueilleen, matkusteltu lähiympäristöstä, nautittu Lontoon ihanista antimista, käyty useita kertoja Battersea Cats and Dogs homessa, ja vaikka mitä! Ainoa mitä suuresti ikävöin täällä, on koirani Tessa ja tietysti perhe ja kaverit, ja se, että kaikki asiat Suomessa on paljon lähempänä mitä täällä.
Taidankin nyt hyppiä sänkyyn halimaan ja katsomaan Knocked up!-leffaa.
Ensi viikko, toivottavasti saan tietää muutamista työjutuista lisää sekä loppuviikolla tiedossa yhdet kihlajaisjuhlat minne ollaan suuntaamassa, ihanaa! :) Miniloma Essexiin...! <3
JEE!!!!

lauantai 17. elokuuta 2013
And so the story goes...
joka alkoi jo useita vuosia sitten, mutta tänne Lontooseen varsinaisesti ja vakituisesti päädyin 9.12.2012. Oi, se päivä oli niin outo ja hassu. Olin iloinen ja onnellinen, mutta surullinen jättäessäni ihanan koirani Tessan Suomeen. Ja ikävä kyllä, siellä hän vieläkin odottelee, että hänet hakisin hänet tänne Englantiin asumaan kanssani.
Tarkoituksena on ollut jo pidempään aloittaa tämä blogi, mutten oikein koskaan ole saanut mitään aikaiseksi, joten toivotaan, että tästä lähtee! Elämä Englannissa on ollut osittain sitä mitä osasinkin odottaa, mutta samalla välillä hieman levotonta, että saa nähdä miten tänne pääsee sitten loppuen lopulta asettumaan, vai minne tie vie?
Ready, steady, go...

:)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)