Olen ollut yli vuoden jo rekisteröityneenä sairaanhoitajana Englannissa. Työ on mukanaan tuonut monia uusia ystäviä ja haasteita. Alussa töiden haku hieman takkuili ja töiden aloittamisissa odotettiin ties mitä kaikkia papereita. Työnkuvani muuttui hyvin paljon terveydenhoitajan rooliin verrattuna, ja välillä tuntuikin, että oli liikaa vastuuta ja toisaalta taas ei lainkaan vastuuta.
Oma rekisteröitymiseni sujui suhteellisen nopeasti ja oma pin numeroni tulikin alkujaan Suomen vanhaan kotiosoitteeseen. Sairaanhoitajatutkinto rekisteröitiin ja terveydenhoitajan paperit oli vain diploma in Public Health Nursing. Alkujaan pelotti kaikenmoiset haastattelut ja paperit, mitä piti täyttää töiden aloittaessa, mutta niistä selvittiin hyvin ja varmasti loi osittain itsevarmuutta ainakin. Systeemi on kauttaaltaan erilainen kuin mihin Suomessa olen tottunut, Suomessa kun on jonkinlainen haastattelu ja sitten työt voikin aloittaa melkein saman tien.
Työnkuvani nykyään on poliklinikan sairaanhoitajana toimiminen, johon liittyy kaikenmoista, pääasiassa on haavojenhoitoja, ortopedisten potilaiden ohjausta, terveystarkastusten tekoa, EKG:n ottaminen, erilaisissa toimenpiteissä auttaminen ja sen sellaista. Seksuaaliterveydenhuoltoon minut tulisi vielä kouluttaa sekä valohoitoon. Täällä selkeästi tarvitaan kunnon certifikaattia jokaisesta koulutuksesta ja 'lisätaidoista', huolimatta siitä, vaikka olisitkin tätä työtä jo muualla tehnyt. Terveystarkastuksen ja haavanhoidot ovat kyllä minun mieleeni, etenkin ehkä kun yksityisessä sairaalassa työskentelee, saa kyllä olla jotenkin extra varovainen ja raha täytyy huomioida monessa asiassa. Parasta on kuitenkin työkaverit, sillä niitä riittää joka lähtöön, aina ei tulla niin hyvin toimeen, mutta pääasiassa työpäivät ovat hauskoja.
Julkaisen tämän nyt näin keskeneräisenä, koska ei taida nyt energiat riittää tämän lopettamiseen :)
Julkaistu: 7.4.2014
Kirjoitettu: 4.2.2014